torstai 6. lokakuuta 2011

Lokakuinen Moottorikahvila

"Nyt on lokakuu ja minusta näkee sen" lauloi Juice-vainaa. Eipä tällainen kylmenevä ja synkkenevä syksy erityisen voimakasta oodia ilolle synnytä. Vaan keskiviikkona onneksi oli mainio keli ja oli hieno hetki mennä tarkistamaan, miten alkaa talvikausi Moottorikahvilassa Paippisissa. Talvikaudellahan se on avoinna vain keskiviikkoisin 17-20.

Muutama muukin oli asian keksinyt ja niinpä motoristeja tapasi siellä vielä seitsemän kieppeissä kun paikalle saavuimme. Sisustus oli uudistunut ja tarjolla on aiempaa enemmän käyttötilaa asiakkaille. Varsin loogista, sillä todennäköisesti ulkona syövät tai kahvinsa juovat alkavat olla vähemmistö näillä keleillä.

Uutuutena siellä on tarjolla hodareita, jotka Viivi hyväksi havaitsi. Minä otin jälleen aurajuustohampurilaisen, joka on eräs maan parhaimmalle maistuvista burgereista.

Kotiinajelu olikin sitten pimeää pullollaan. Mutta mieluummin sitä kuin ei mitään...

Hodaria poskeen...

Motoristikollegojen kanssa tuli juttua kännyköistä ja mm. niiden kameroista.
Malliksi otin kuvan pienestä St.Pauliasta, tässä yksityiskohta siitä kuvasta. Nupun halkaisija on noin 1 cm.


Lokakuussa on jo niin perusteellisen pimeää.  :(

Tankki täyteen, kiitos! Viivi on tankkauspalvelutyttö.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti